FI*Purkinavaajan Kissala

 Oi oi! Kova oli yritys tarttua näppäimistöön jo sunnuntaina, mutta maaliskuulta asti lonkeronsa ulottuva to do-lista piti otteessaan. No, ei ehkä ihan, mutta kiirettä on pitänyt. Tehtävälistalla on kuitenkin ollut luottamustoimien hoitamista ja sunnuntaina laitoin myös kasvattajanimestä anomuksen kissaliitolle. Tämän julkaisun aiheena pitikin olla pitkän odotuksen alkamainen, sillä kissaliitto sivuillaan uhkailee noin kahden kuukauden käsittelyajalla uusille kasvattajanimille. Tästä johtuen yllätys olikin melkoinen saadessani jo eilen aamulla sähköpostia kasvattajanimeni hyväksymisestä. Anomukseni lähti kolmella nimiehdotuksella: Purkinavaajan, Ameizing's ja Kissakuiskaajan. Kissakuiskaaja oli enemmänkin mukana fillerinä, vaikka ihan kiva nimi sekin varmasti olisi ollut (en tosin edes tarkistanut onko se jo varattu). Purkinavaaja on ollut kissoihin liittyvä lempinimeni jo pitkään ja meidän teinimmekin tykkäsi nimiehdotksesta, joten sillä mentiin ykkösenä. Ameizing's olisi samalla viittaus edesmenneeseen Mei tyttöseen ollen samalla leikkimielisempi "amazing". Jos ja kun ensimmäinen pentueeni syntyy (mkä ei nyt varsinaisesti tule ihan lähitulevaisuudessa tapahtumaan) nehän toki voivat kantaa Ameizing-nimeä, ollen esimerkiksi Purkinavaanan Ameizing Dance. Noh, en nyt vielä tiedä, mutta pidän paljon sanaleikeistä ja sanojen merkityksillä leikkimisestä. Tästä syystä tykkään kovasti Purkinavaaja-nimestä, sillä vaikka se on leikkimielinen, on mukana kuitenkin kunniatehtävä kissojen purkinavaajana toimimisesta. 😉Nyt olen kuitenkin virallistettu pyhä birma kasvattaja, FI*Purkinavaajan. Makoisa, mutta samalla pelottava ajatus kaikkine vastuineen, sillä olen vastuissani varsin tunnollinen. Tavoite omasta kasvattajanimestä on nyt kuitenkin saavutettu ja nähtäväksi jää mitä se vielä tuo tullessaan. Jossain vaiheessa on tarkoitus perustaa kasvattajanimellekin omat some-tilit ja luoda verkkosivut. Tässä jälkimmäisessä tulee mieheni olemaan suureksi avuksi, sillä hän on varsin taitava verkkosivujen rakentaja, ylläpitäjä ja tekee sitä varsin mielellään. Hän on kasvattajanimen saamisesta yhtä innoissaan kuin minä. Näiden perustamista pitnää miettiä vasta myöhemmin, kun on jotain uutisiakin mistä kertoa, sillä Lilian ensimmäinen pentue menee yhteisomistuksessa olevalle kasvattajalle. Lilian 2. pentue tulee sitten minun nimiini 😊

Kissoilla on taasen ollut vauhdikas viikko. Pennut kasvavat, vaikka eivät enää ihan silmissä, mutta kasvu on tasaista molemmilla. Mohia lauman vanhimpana ei kuitenkaan voi kehua joukon rauhallisimmaksi, sillä yhtälailla kollipoika lähtee ralleihin mukaan. Kolmikon touhuja on hauskaa seurata, sillä usein asetelmana on 2 vs 1 tyttöjen lyöttäytyessä Mohia vastaan vaanien kumpikin tahollaan sopivaa hetkeä jahdin aloittamiseksi. Viola on silti edelleen se Mohin tyttö, sillä Lilialla menee yhä tunteisiin mikäli kokee jäävänsä alakynteen. Kasvua tässäkin pettymyksen sietämisissä on ollut, sillä sitä tapahtuu huomattavasti harvemmin. Liliastahan on ilmeisesti kasvamassa varsin muhkean kokoinen leidi ja todennäköisesti Mohin kanssa tulevat vielä käymään neuvotteluja kissalauman dominoinnista. Mohille lajitovereiden saaminen on tehnyt vain ja ainoastaan hyvää, sillä yksin jäätyään (lokakuussa 2024) mösjöö kaipasi huomattavasti enemmän ihmisiensä seuraa ja huomiota. Nämä kelpaavat edelleen ja Mohilla on oma vakiopaikkansa meidän sängyssä minun tyynyn vieressä. Tytöt taasen, kuten kuvastakin näkee, viihtyvät hyvin saunassa. He ovat ottaneet nimiinsä tuon kyseisen nurkkauksen, josta heidät usein löytää vierekkäin nukkumasta. Kuvassa Viola on oikealla ja Lilia vasemmalla. Ihan eri näköiset, eikö vain?  Ovathan he, mutta kauniiden tyttöjen sekoittaminen on toisinaan liiankin helppoa. 

 

Meidän kissat ulkoilevat valvotusti ja aina valjaissa tai häkissä. Häkin virkaa meillä toimittaa näyttelyissä käytetty tuplastrudi, joka on varsinkin kesäisin paljon käytössä. Ostin sen käytettynä ja se on jo vanha ja nuhjuinen, joten siksikin se on mainio tässäkin käytössä. Mohihan käy nyt ainokaisena näyttelyissä, joten siksikään ei tuplalle ole näyttelytouhuissa tällä hetkellä käyttöä. Meillä on suunnitelmissa cation rakentaminen, mutta emme ihan ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä mihin se pitäisi rakentaa. Ehkä talvella saamme suunnitelmat lukkoon ja kesällä 2026 viimein rakennamme ulkoiluhäkin. Katsotaan, katsotaan! Sisällä ollessaan Mohi kyllä ilmoittaa varsin kärkevästi haluistaan mennä ulos. Tämä on aika säännöllisesti aamulla ja illalla. Kuluneella viikolla tosin säät eivät ole suosineet mösjöön toiveita ja ulos päästessään ulkoiluttaja on saanut kuulla Mohin mielipiteitä asiasta. Märkää, ällöttävää, sun syy! Tytöt harjoittelevat vielä valjaissa oloa ja käymme lähinnä omalla pihalla nuuskimassa maailmaa. Mohi reipppaana kävelee pidempiäkin matkoja. Viola on tytöistä selvästi paljon arempi ja mielellään viihtyy sylissä ulkona ollessaan, mikäli ei ole tutussa ja turvallisessa häkissä. Viola on tytöistä pienempi, eikä valjaat hänelle vielä täydellisesti istu. Meillä on kuitenkin myös kuljetusreppu tätä varten ja Viola pääsee tässä ihmettelemään ulkomaailmaa. Tosin tämäkin on varsin jännittävää, joten lyhyiksi jää nekin reissut. Lilia on ulkoilun suhteen siskoaan reippaampi. Hänkään ei ole Mohin kaltainen korttelipoliisi, mutta tepastelee muutamia askelia jo tutuksi tulleilla alueilla. Meidän kissat saavat ulkoiluilla varsin usein huomiota muilta ihmisiltä, jotka kehuvat niiden kauneutta ja kyselevät minkä rotuisia he ovat. Juttelenkin heidän kanssaan mieluusti ja osa kyseleekin rodusta vähän enemmänkin. Paljastui, että naapuristossamme on ainakin pari muutakin birmakotia. Kummasti jutunaihetta aina riittää, kun kissoista keskustellaan. 

Tässä kuluvalla viikolla näin muuten epävirallisessa Pyhä Birma - FB ryhmässä julkaisun FIP:istä parantuneesta birmasta. Aivan ihana uutinen, sillä vasta hiljattain oli mietinnässä onkohan tiedossa kyseisestä taudista toipuneita birmoja. On! Ainakin kaksi, sillä kommenteissa ilmoittautui toinen, jonka pikkuinen on FIP:istä toipunut. Olisi mielenkiintoista kuulla kuinka paljon hoito lopulta tuli maksamaan, sillä meidän Mein kohdalla puhuttiin alustavana arviona 5000 €, itse fip-lääkkeen, muiden lääkkeiden ja seurannan kulujen kanssa. Todennäköisesti tuo summa olisi tuosta vielä noussut. Näiden paranemisien suhteen huolettaa kuitenkin se, että vaikka kissa paranee FIP:istä lääke ei poista alttiutta sairaudelle, eikä poista riskiä sairastua siihen uudelleen. Maailmalta onkin kirinyt tarinoita uudelleen sairastuneista, jotka ovat olleet ensimmäisestä vielä niin heikossa kunnossa, että toinen FIP-kierros on ollut kohtalokas. Varsinainen syöpä. Toivon kuitenkin, että jokainen kasvattaja suhtautuisi asiaan kissankin toivuttua FIP:iin riittävällä vakavuudella, eikä teettäisi kyseisellä kissalla pentuja. Tähänkin ajatukseen tunnuttiin suhtauduttavan hyvin vaihtelevasti ja siksi toivon, että kissaliitolta tulisi asiassa selkeä linjaus, jotta FIP:istä toipuneita kissoja ei käytetä kasvatukseen (suosituksena on ettei FIP:iin sairastuneiden vanhempiakaan käytettäisi). FIP-lääkkeestä ja sen käytöstä on muuten toukokuussa valmistunut ELL lisensiaatin tutkielma, mitä tässä jokunen päivä sitten selailin. Nyt en tietenkän saa sitä auki. Liekkö yliopiston tietokannassa jokin häiriö. 

Nyt on aika laskeutua viikonloppuun. Meidän pihalla on grilli kuumenemassa. Aiomme hieman juhlistaa kasvattajanimen hyväksymistä, sekä tietysti sitä, että on edessä viikonloppu. Isompia suunnitelmia meillä ei ole, sillä teinimme on ollut kuluneen viikon sairaana, joten varmasti varsin rauhallisesti tulemme viikonloppua kuluttamaan. Erinomaisen hyvää viikonloppua just sulle kuitenkin 💖

 

... ja sitten koittikin jo elokuu. Mitä ihmettä?

Kaikkea ja paljon tässä välissä onkin ehtinyt tapahtumaan. Siksi blogin puolelle onkin ollut hiljaisempaa. Kesäkuussa tosiaan tapahtui paljon ja en lainkaan vähättele kertoessani, että pentujen kotiutuminen oli ehdottomasti kesän kohokohta. Tästä kerron ihan kohta lisää. Hämmentävintä tässä syksyssä on ollut se, että vapaa-aikani on tosiaan jälleen ollut vapaa-aikaa, eikä syksyäni rytmitä opintoja edistävät kurssit. Hämmentävää. 😄

Lilia ja Viola kiipeilypuun pesässä

 

Kesäkuun alulle olin myös ajoittanut kasvattajan peruskurssin molemmat osat. Kasvattajanimen saadakseen pitää peruskurssista suorittaa ns. A- ja B-osat, mitkä pitävät sisällään vaadittavat perustiedon pentujen syntymästä ja hoidosta, sekä  kasvatuksen vaatimuksista ja säännöistä. Kasvattajanimeä anoessani todistus kurssien suorittamisesta tulee toimittaa hakemuksen liitteenä. To-do-listani on tosin ollut aivan loputtoman pitkä, enkä ole ehtinyt vaadittavia dokumentteja täyttämään. To-do-listani muistuttaa minua facebookissa pyörivästä meemistä, jossa todetaan olevan henkisesti vielä heinäkuussa ja to-do-lista ulottuu vielkä maaliskuulle. 

 

 

Ihanat, valloittavat birmatytöt Suvirannan Orvokki (Viola) ja Suvirannan Okra (Lilia) kotiutuivat tosiaan 5.6. Mieheni oli kiinni työtehtävissä, joten teinipoikani lähti kaveriksi tyttöjä hakemaan. Tyttöjen velipoika oli jo muuttanut loppuelämän kotiinsa edellisenä päivänä ja tyttöjen lähdön jälkeen pentukoppa olikin tyhjä. Minulla oli todella surullinen olo sijoituskodin luopumisen tuskasta, sillä olivathan he kasvattaneet ja hoitaneet pikkuisia heidän syntymästään lähtien. Sijoituskodin pariskunta onkin mitä tervetullein tyttösiä moikkaamaan, ehkä viimeistään silloin, kun Lilialla mahdollisesti teetettävät pennut syntyvät. Suunnitelma edelleen on, että Lilialla teetetään yksi pentue toisen kasvattajan nimiin minkä jälkeen Lilia siirtyy kokonaan omistukseeni ja mahdollisesti omiin kasvattajasuunnitelmiini käytettäväksi. Tällä hetkellä tytöt voivat hyvin ja kasvavat tasaisesti; tänään punnituksessa Lilia oli jo 2,5 kg Violan ollen 400 g kevyempi painaessaan 2,1 kg ja rapiat. Kissojen painoja seurataa nmeillä säännöllisesti, jotta mahdollisesti notkahdukset huomataan. Esimerkiksi Mohin paino tippui reilu 100 g siskonsa kuoleman jälkeen, mutta nyt paino on palautunut - erityisesti tyttöjen kotiutumisen jälkeen Mohin paino otti pienen harppauksen ylöspäin. Tähän toki myötävaikuttaa muutokset Mohin ruokakupun sisällössä, jossa on huomioitu paremmin kissaherran nirsoilu. Mohi on aina ollut nirso ruokailija, se mikä maistuu tänään ei välttämättä maistukaan huomenna. Nyt työttöjen ruokakupin sisältö kiinnostaa ja vaikka Mohilla on oma ruokakipponsa (vielä) tyttöjen ulottumattomissa, käy hän kuitenkin maistelemassa mitä pennuille on tarjolla. 

Viola leikkitouhuissa

Violan ja Lilian kotiutumienn sujui oikeastaan varsin kivuttomasti. Ei edes tarvitse valehdelle, kun kerron että alkuun neidit kieltämättä menivät ajoittain sekaisin. Eeiryisesti, jos nopeasti vilkaisi. Kyllä tytöt vieläkin menee toisinaan sekaisin, mutta nyt selkeämpi piirteitä ja kokoeroakin on, niin nämä helpottavat tunnistamista. Sekaannus tapahtuu lähinnä juuri nopeasti vilkaistessa. Toki kissojen kesken emme välttyneet sähähtelyiltä ja murahteluilta ja kahtena yönä nukuin Mohin kanssa vierashuoneessa, jotta kissat eivät yöllä pääse tekemään toisilleen mitään - ihan vain varokeinona. Ensimmäisen päivän ja illan tämä oli molemminpuolista, mutta toisena päivänä Mohia alkoi kiinnostamaan keskenään leikkivät tytöt ja ryhdyin taktisesti leikittämään kissoja niin, että pyrin osallistamaan leikkiin kaikkia kolmea. Vähitellen leikin lomassa kissat uskaltautuivat lähemmäksi toisiaan. Kissatytöistä Viola selvästi siskoaan nopeammin ja jo toisena iltana Mohi ja Viola testasivat yhteisralleja. Tästä rallittaminen onkin jo muodostunut päivittäiseksi tavaksi aamuin ja illoin 😂Lilia ei edelleenkään suvaitse sitä, että jää leikissä kakkoseksi ja murahtelee kyllä mielenosoitukseksi jäädessään alakynteen. Viola taasen on monien ääniefektien kissa ja aavistuksen hönöpönttö. Voisin kertoa ja kuvata kissatyttöjen luonteita hieman enemmän toisessa julkaisussa. Ehkä on myös aika kertoa myös meidän Mohistakin, joka myös ansaitsee palstatilaa. 

Lilia katsoo suoraan sieluun

 Oikeastaan jo viikko kotiutumisen jälkeen tuntui siltä, että tytöt on olleet luonamme huomattavasti pidempään. Naperot solahtivat osaksi perhettämme ja ovat hurmanneet meidät ihanilla luoneteillaan - toki ovathan he kerrassaan ihania katsottavia ulkonältäänkin. Kissatytöistä tuli nopeasti rakkaitaja he ovat omaksuneet omia tapojaan, sekä osoittavat kiinytmystään ihmisiinsä kehräten, tullen liki ja nuolemalla. Viola erityisesti on kunnostautunut naamannuolijana 😊 En kuitenkaan täysin voi sivuuttaa Mein kuoleman aiheuttamaa menettämisen pelkoa, mikä ei tunteena ole useinkaan läsnä, mutta tapahtuma muistuttaa siitä, että mitä tahansa voi tapahtua. Onneksi tytöillä(kin) on kattavat vakuutukset, mitkä toki maksavat, mutta hädän tullessa ne tuovat mielenrauhaa ja turvaa. Kattavinkaan vakuutus ei tuo takaisin peruuttamattomia tapahtumia. Nyt kuitenkin saamme iloita kissaperheen läsnäolosta, nauttia niiden kiintymyksestä ja pyrkiä olemaan tämän ansaitun kiintymyksen arvoisia.   

Loppuun vielä kuva koko kolmikosta, joka yllättäen tuntuu viihtyvän saunassa. Viola tunkee jopa suihkuun seuraksi. Ylälauteella tytöt, Lilia taaempana ja Viola edessä. Mohi keskilauteella. 

 

Ja yhtäkkiä on kesäkuu!

 Niinhän siinä kävi, että opinnäytetyö hyväksyttiin ja pääsin jättämään valmistumispyynnön. Koko asian sisäistämisessä meni muutama päivä – vai onko tämä prosessi yhä kesken? Mene ja tiedä. Ainakin ajatukset ovat vihdoin muualla, kuin opiskelussa. Onhan tässä kotitöitä jäänyt rästiin ja muuton jälkeen esim. pihamme on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Tänään rakensimme kiveyksen kasvihuoneitteni pohjaksi. Kivat tuli, vaikka ne tarvitsevat hieman kosmeettisia toimenpiteitä viimeistelyyn. Mohi tietysti pääsee ulkoilemaan, kun me touhuamme ulkona. Tämä on ihan hyvä, sillä se rauhoittaa öitä, sillä Mohi ei jaksa koheltaa öisin, kun on päivän touhunnut ulkona.

Huomenna alkaa kasvattajakurssi, jolle ilmoittauduin maaliskuussa. Opiskelualaustan (Moodlen) pitäisi avautua huomenna maanantaina. Pakko myöntää, että juuri nyt ei ole korkein motivaatio oikeastaan minkään opiskelulle. Eiköhän se kuitenkin suju ihan hyvin tutulla opiskelurutiinilla. Sisällöllisesti se ei ole kovin monen tunnin panostus per kurssi, joten ehdin sen varmasti hyvin myös suorittaa. Toisaalta tässä, kun asiaa mietin niin alan hieman innostumaankin asiasta, sillä odotan kurssin sisällön antavan paljon hyödyllistä tietoa.

Opintojen päätyttyä ajatuksiin on enenemissä määrin livahtaneen hurmaavat birmatytöt. Tuntuu jollain tavalla aivan absurdilta, että kevät meni, kesä tuli ja tyttöjen kotiutuminen on enää vain päivien päässä. Siivoilin ja järjestelin kissojen kaappia, missä on kissoille hankittuja tarvikkeita. Vastaan tuli luonnollisesti myös Meille hankittuja juttuja, kuten ison tytön valjaat, jotka eivät koskaan päätyneet käyttöön. Mei käytti pikkuisia valjaita, koska olihan hän kovin pieni ikäisekseen. Tallessa oli myös joitain Mein lempileluja. Lienee sanomattakin selvää, että ikävä oli vahvasti läsnä. Hienoa on, että jotkin Meille tarkoitetut tavarat pääsevät vihdoin käyttöön, mutta olisin toki suonut hänen tarinansa jatkuvan toisella tavalla. Rakas Mei, sinua kaivataan yhä. Tulevat birmatytöt eivät ole Mein korvike, eivätkä varmastikaan voi täyttää sitä paikkaa, jonka Mei ottai ja vei mukanaan. Tytöt ottavat oman paikkansa ja odotan kovasti, että pääsen tutustumaan tyttöihin ja niiden luonteisiin. Kyllä heitä on odotettukin.

Tänään pesin kissojen kissat tavallista huolellisemmin ja vaihdoin niihin sisäsäkit. Molemmat vessat ovat niin hyvässä kunnossa, että ne ovat kuin uusia pesun jälkeen. Mohi toki oli aivan ihmeissään tapahtuvasta ja päätti juhlistaa uutta hiekkaa…. Noh, arvatkoon ken arvaa. Se on jännä juttu, että aina, kun vessaa pestään kissalle iskee ihan jäätävä hätä ja asioille on päästävä välittömästi.

Kantoreppua en ole vielä tilannut, mutta naputtelen sellaisen tilaukseen varmaan ihan lähipäivinä, ehkä jo huomenna. Varinaista kiirettä sen hankkimiselle ei kuitenkaan ole. Tilaan alkuun varmaan vain yhden, niin voin ainakin kuljettaa Mohin repussa, jos menen yksin kissanäyttelyyn. Tavaraa vietäväksi on kuitenkin yhdelle kantajalle varsin paljon ja ilman kärryjä ne ovat hankala viedä. Kantoreppu vapauttaa käden jonkin muun kantamiselle.

Opinnäytetyö ohi – tilalle tassuterapiaa

 Hui! Tulipa pitkä tauko kirjoittamisessa. uuden työn aloitus ja opinnäytetyön viimeistely seminaariin valmistumisineen veikin odotettua enemmän aikaa ja vaivaa – puhumattakaan energiasta. Opinnäytetyön arvioinnin pitäisi tulla ensi viikolla ja kieltämättä vähän tuppaa jännittämään. Olisi ehkä kamalinta ikinä saada hylsy tässä vaiheessa. Kummasti kuitenkin olen huomannut, että kun ei opinnäytetyö ole enää takaraivossa kutkuttelemassa on ajatukset karanneet ihaniin kissatyttöihin, joiden kotiutuminen on livahtanut todella lähelle; alle kahden viikon päähän!

 Tässä pari kuvaa, jotka otin huhtikuun tapaamisella sijoituskodissa. Ne ovat tosiaan huhtikuussa otettu, lähes kuukausi sitten eli tytöt ovat tästä jo hurjasti kasvaneet. Kasvattaja tulee käyttämään ihanuudet valokuvauksessa ennen kotiutumista, niin saadaan tytöistäkin hienot canvas-taulut olohuoneen seinälle, kuten meidän ensimmäisestäkin kaksikosta.

Piti ihan kurkkia, mitä olen viimeisimmässä julkaisussa höpötellyt ja suunniteltiin näköjään tyttöjen ja kasvattajien tapaamista. Kerrottiin ennen tätä tapaamista myös pojallemme, että kissoja on (tälläkin) kertaa tulossa kaksi. Sopimukset tosin hakevat vielä muotoaan, mutta uskon itseäni fiksumpien keksivän siihen jotain ehdotuksia. Tyttöjen nimet on olleet uudelleen harkinnassa. Johtuen lähinnä siitä, että äiti ei riemastunut Kuki-nimestä, koska hänen entisen pomonsa nimi oli Kuki ja se oli inha äijä hänen mielestään. Anteeksi, Kuki-mies, ei mitään henkilökohtaista, mutta äiti sanoi niin! Toinen nimi säilyy ennallaan ja Kuki muuttuu Liliaksi. Viola ja Lilia – meidän puutarhamme kauneimmat tytöt. Tässä välissä ehdittiin hankkia heille myös uusi raapimapuu, koska lähinnä ajateltiin isomman lauman tarvitsevan useamman. Tallainen hankinta oli jo harkinnassa vielä Mein ollessa elossa, mutta hänen menehdyttyänsä asia vaan jäi. Tämä hankittu oli myös vähän sillä ajatuksella, että Mohi ei varmasti ole siitä kovin kiinnostunut ja tytöt saavat siellä sitten olla ja nautiskella. Voitte varmasti jo arvata, että Mohihan on vallan ihastunut uuteen raapimapuuhun ja on ottanut sen omakseen. Se on vielä toistaiseksi meidän makuuhuoneen ikkunan edessä, mutta sen sijoituspaikka tulee muuttumaan.

Edellisessä julkaisussa mainitsemani ja esittelemäni kuivain pääsi vihdoin tosikäyttöön. Kuivaaminen ei silti edelleenkään ole Mohin lempipuuhaa ja kissaa kuivatessani mietin elämänvalintojani. 🤣 Tulos oli silti hyvä! Menneenä viikonloppuna oli URK:n näyttely Siuntiossa ja me osallistuimme Mohin kanssa molempina päivinä. Eilen lauantaina sain kaverikseni poikamme ja tänään mieheni oli näyttelykaverina. Onnistuin molempina päivinä löytämään paljon, monta, useita juttelukavereita ihan tästä läheltäkin. Eräs pariskunta esitteli minulle kuljetusreppuaan, sillä satuin mainitsemaan minulla sellaisen olleen etsinnässä, ja heillä sattui olemaan juuri se malli, jota olen harkinnut. Mikä sattuma! Reppu vaikutti hyvältä, ja pariskunta sitä lämpimästi suositteli, joten hankintaan menee seuraavassa Zooplussan tilauksessa. Miten hassua, että törmättiin ja he sattuivat olemaan lähes naapurista ja heillä oli juuri se kuljetusreppu vielä mukanaan, jota olen harkinnut. Universumi hoitaa!

Mohi käyttäytyi molempina näyttelypäivinä hienosti. Tänään sunnuntaina oli selvästi turnausväsymystä ilmassa ja kotiuduttuamme jätkä onkin vaan lähinnä vedellyt sikeitä. Odotukseni näyttelyn suhteet kohdistuivat lähinnä kollipojan käytökseen ja sertien saamiseen. Käytös oli pitkästä näyttelytauosta huolimatta erinomaista ja molemmilta päiviltä Mohi nappasi sertit. Tuomarin paras-valinnoissa takkiin tuli, mutta mikään muu tulos olisi lähinnä ollut yllättävä,  vaikka ihana ja rakas birmapoika hän onkin. Minua lämmitti tuomareiden kommentit hyvin hoidetusta kissasta, sekä eilen tulleet kehut turkin groomauksesta näyttelyä varten. Tämä on ollut oma kehityskohteeni ja koin vihdoin onnistuneeni turkin laittamisessa näyttelykuntoon. Tosin miehellenikin kommentoin, että minua eniten kuitenkin lämmittää kommentit kissan hyvinvoinnista, kuin se, että onko takajalkojen kiilat täysin samaa paria. Kissan hyvinvointi ja sen näkyminen on aina ykkösprioriteetti. Oli siis kaikin puolin positiivisia onnistumia tämä viikonloppu täynnä URK:ssa. 

URK järjestäjänä ei tosin mene omaan kärkipäähän. Tuo kuulostaa jyrkemmältä, kuin on tarkoitus. Nyt oli harmillisen vähän myyjiä paikalla ja erityisesti kahden luona olisin mieluusti täydentänyt varastoja. Nyt tyydyin ostamaan muutaman lelun rikkoutuneiden tilalle ja Mohille uuden höyhenkepi, joka on jo oikeastaan kokenut sulkasadon. Oli selkeästi mieluinen. Järjestelyt sujuivat kuitenkin ihan ok, mitä nyt tänään oli poistumisluvan kanssa pientä epäselvyyttä. Tämä johtui lähinnä epäselvästä tiedottamisesta ja viestien varsinaisesta sisällöstä mikä oli tulkittavissa väärin. Portinvartijakin tunnusti tämän, mutta tilanne kuitenkin aiheutti hässäkkää. Kaikki saivat näyttelystä näytteen Dibaq Sense – kissanruokaa ja arvasin jo lautaselle sitä laittaessani, että se ei meidän nirsoilijallemme tule maistumaan. Se oli kieltämättä aika ällöttävän näköistäkin, eikä Mohi koskenutkaan siihen. Kuulemani mukaan ainakin joidenkin kissoille se oli maistunut, joten käyttäjäkuntansa tälläkin ruualla, vaikka meillä ei ollutkaan hitti.

Seuraavan kerran mennään näyttelyyn kesäkuussa, jolloin YK järjestää kahden sertin näyttelyn Hämeenlinnassa. Hämeenlinna ratkaissee sen, missä seuraavan kerran kisataan. jos sertejä ei tule mennään Karkkilaan elokuussa ja jos tulee sertit pitää lähteä jonnekin huomattavasti kauemmaksi, jotta Mohi voi valmistua seuraavaan titteliinsä. Toki, jos olisin ollut fiksumpi ja taktikoinut, olisin jättänyt Hämeenlinnan väliin ja kohdistanut kaikki näyttelyt tänne Uudenmaan alueelle. Noh, tästäkin oppia seuraavalle kierrokselle ja kenties jonkin toisen näyttelykissan kanssa. 

Väsymys painaa ja huomenna on aamuvuoro, joten lienee paras keskittyä edes hetki palautumiseen, ehkä nukkumiseenkin, jotta jaksaa nautiskella koko viikon töissä. Vuoden äiti muisti huomioida vuorojärjestelyissään omaan poikansa synttärit ja pakertaa tämän synttäripäivänä illan töissä. Onnea on ymmärtäväinen lapsi, jolle riittää hänen oma päivänsä kuun viimeisenä, koulujen päättyessä. Suvun kanssa juhlitaan sitten viikkoa myöhemmin, jolloin vietetään hänen synttäreitään, kissanristiäisiä ja ehkä…. Purkinavaajan valmistujaisiakin. 

Kuva vasemmalla on otettu näyttelystä kotiuduttuamme. Birmapojuakin vähän väsyttää 💕

Yksi, kaksi, kolme.... Kissa!

 Hassua. Taas on perjantai ja istuessani tässä miettiessäni kuluneita tapahtumia kuulen lähinnä sirkkojen siritystä. Oma viikko on mennyt varsin vauhdikkaasti, uusia työsuhdeasioita sopiessa ja opparia hioessa. Aika meni niin tiukasti opparia kirjoittaessa, että en kerta kaikkiaan ehtinyt miettiä blogikirjoituksia. Eilen opparista lähti ensimmäinen versio luettavaksi ja sen jälkeen oli varsin takki tyhjä fiilis, vaikka eihän se vielä valmis ole. Kulunut viikko ja edellinenkin on ollut tiukkaa hiomista ja kirjoittamista ja nyt tauko on tehnyt ihan hyvää. Huomenna taas käärin hihat ja työskentely jatkuu.

Taisin viimeisimmässä kirjoituksessani mainita, että Peten koiratarvike on tavallisesti toimittanut varsin vikkelästi? Tämäkään kerta ei ollut poikkeus, sillä tilaus oli oven takana parissa arkipäivässä. Mohi nyt ei varsinaisesti ollut kovin kiinnostunut paketin sisällöstä, muuten kuin raksupussista joka oli mukana. Uudet raksut ovat maistuneet kissapojalle oikein hyvin!

Huhtikuukin alkaa käymään vähiin ja toukokuussa tapahtuu suuria juttuja. Valmistun sosionomiksi, toivottavasti. Olen uudessa työssä, pojallani on synttärit ja toukokuussa voin sanoa, että ensi kuussa meille tulee kissanpentu! Miten ihanaa! ❤️

Tässähän on matkan varrella ollut muutamia muuttujia, ja niiden takia olen nyt itsekin vähän varovaisempi siitä mitä uskallan julkisesti sanoa. Noh, uskalsin olla asiassa avoin heti alussa, koska olin jollain tasolla hyvin luottavainen siitä, että meille kissa tulee jollain sopimuksella. Toivoimme kissaa sijoitukseen. Näyttelytasoinen olisi kiva. Tyttö. Mutta näissä kaikissa on ollut joustovaraa; me emme ole ehdottomia, vaikka toiveita on ollut. Sukupuoli tosin oli tärkeä, koska mieheni haluaa prinsessansa 😆 On mietitty yhtä, kahta ja jos olisi vain yksi, niin kumpi tytöistä meille tulisi. Jos toinen tulisi sijoitukseen, voisiko toinen tulla kuitenkin lemmikkinä ja niin edelleen.

Joko arvasit? 

Meille on tulossa pentueen molemmat tytöt. Tästä en somessa ole vielä huudellut, eikä itseasiassa poikammekaan tiedä. Nyt te satunnaiset lukijat saitte suurta ja tärkeää sisäpiiritietoa ennen sen julkistamista. 😁 Menemme viikon päästä sunnuntaina  tapaamaan pentuja ja toista kasvattajaa, jonka kanssa yhteisomistajuuteen toinen tytöistä tulee. Kerromme varmaan tällöin pojallemekin. Hänkin on vähän kysellyt tuleeko meille molemmat tytöt, mutta tässä kun on ollut näitä muuttuvia tekijöitä, emme ole hänelle näistä suunnitelmista jutelleet. Poikamme on vauvasta saakka tottunut siihen, että meillä on kotona kissa, tai kissoja ja hänellä on Mohinkin kanssa ihan käsittämätön teinipoikasymbioosi.

Toki, näistä muuttuvista ja ennakoimattomistakin tekijöistä osa vaikuttaa myös omiin suunnitelmiini kasvattajana – jotka eivät nekään täysin kiveen hakattuja ole. Näyttelytasoisuus olisi lähinnä bonus, koska niissä jo muutenkin käydään. Me myös mietimme jossain vaiheessa sitäkin, että mahdollisesti voimme tarjota kodin molemmille tytöille, mutta tästä ajatuksesta jossain vaiheessa luovuttiin. Tai lähinnä ne keskustelut vaan jäivät toisen tytön ollessa hetken poika. Mieheni on kuitenkin pentujen tapaamisen jälkeen säännöllisesti kysellyt pentujen kuulumisia ja ollut selvästi kiinnostunut aiheesta. Nyt kun mietin asiaa, hän on ollut erityisen kiinnostunut juuri tästä tytöstä josta pohdittiin, ettei hän ole kasvatukseen soveltuva. 

Mieheni tässä iltana eräänä ryhtyi ääneen miettimään, onko pentueen toisellekin tytölle jo koti, jos me nyt voisimme kuitenkin harkita molempia. Kyllähän tämä ehdotus minua ilahdutti. Olin tästä myös melko yllättynyt, koska alustavasti puhuessa kahdesta tytöstä, mieheni ei vaikuttanut järin innostuneelta, joten en painostanut asiassa. Hän oli myöntyväinen kuitenkin, jos tämä tilanne tulisi. Siksi jotenkin olin siinä ajatuksessa, että hänen mielestään yksi riittää - ja varmasti olisi riittänytkin. En vain odottanut hänen kiintyvän ja ihastuvan toiseenkin tyttöön. Hän kun on meistä se, joka menee vahvemmin järki edellä, kun taas minä olen hyvin tunteiden vietävissä. 

Mutta tosiaan, mieheni otti aiheen puheeksi ja sitä yhdessä makusteltiin. Toisaalta en järin yllättynyt ollut, koska mieheni vietti pennut tavatessamme paljon aikaa juuri sen toisen tytön kera, joka ei meille alustavan suunnitelman mukaan ollut tulossa. Tässä omatkin ajatukset ovat heilahdelleet suuntaan ja toiseen, koska taustalla on vellonut omat suunnitelmat kasvattajana toimimisesta. Onneksi siis kasvattaja ei ollut laittanut toistesta tytöstä ilmoitusta mihinkään ja hän oli yhä saatavilla.

Toisaalta tätä päätöstä tehtäessä koin myös tärkeäksi sen, että mieheni kokee hänenkin mielipiteensä ja toiveensa tulleen kuulluksi ja huomioiduksi. Suhteemme alussa minulla oli kolme kissaa ja ne selvästi olivat hänelle ”sinun kissojasi”, mutta nyt pyhä birmat ovat olleet ”meidän kissojamme” ja tämä on tärkeä ja merkittävä muutos. En voisi harkita yhtä tai useampaa kissaa tai varsinkaan kasvattajana toimimista, jos mieheni ei olisi tässä mukana. Aina kaikista tärkeimpänä kuitenkin on se, että kissat tulevat meille perheenjäseniksi - tämä ajatustapa mutkistaa muita asioita. Niistä välitetään, rakastetaankin ja ne saavat parasta mahdollista hoitoa ja virikkeitä. Kissan arvoista elämää. Minua ei harmita se, että tytöt eivät ole näyttelytasoisia. On itseasiassa mukavaa, että heillä on toisistaan seuraa, kun käyn näyttelyissä Mohin kera eikä tarvitse jäädä yksin kotiin. Jotenkin ne palaset vaan loksahtelevat aina kohdalleen. Kaikissa ratkaisuissa on hyvät ja huonot puolensa, pitää vain puntaroida mitkä niistä itselleen on ne tärkeimmät. Näyttelytasoisia kissoja ehtii sitten myöhemminkin ja ei sitä koskaan tiedä kuinka monta kissaa meidän kotona vielä tallustaa.

Paljon kertoo muuten sekin, että appiukkoni, joka aikaisemmin inhosi kissoja, on kääntänyt takkinsa ja tullut hurmatuksi pyhä birmoista. Erinomaista työtä kissoiltamme! Nyt hän vierailessaan kysyy aina missä kissa on, nähdäkseen ihanan sisisilmämme. Viime kerralla hän myös myönsi suhtaumisensa muuttuneen pyhä bormojemme myötä. Hän kun kasvoi ja eli lapsuutensa ja nuoruutensa maalla, hänelle kissa oli se hiiriä metsästävä hyödyke, ei kaunis ja upea perheenjäsen jonka kanssa voi käydä kissanäyttelyissäkin. Tulipa jotenkin sekavaa sepustusta, pitää levätyllä mielellä lukea tämä vielä läpi. Tai sitten jääköön vain sekavaksi oksennukseksi selvittämättömiä ajatuksia.

Mutta niin! Nyt näyttää tosiaan siltä, että toinen työistä tulee puolisijoitussopparilla, eli tytöllä teetetään yhdet pennut, minkä jälkeen hän siirtyy minun omistukseen kokonaisuudessaan. Toinen tulee lemmikiksi, mutta jos tähdet ovat suotuisat hänelläkin voin (kasvattajana) teettää pennut. Mutta, se mitä olen kasvattajana toimimisesta miettinyt paljonkin, on se, että raaskinko luopua ainoastakaan pennusta, jos kiinnyn niihin niin paljon pentuaikana. Kuten sanoin, olen hyvin tunteet edellä menevä tyyppi ja meille kissat on lähtökohtaisesti perheenjäseniä. Tämän vuoksi sijoituskotina toimiminen on myös parempi vaihtoehto, sillä vaikeiden päätösten vastuu ei ole ainostaan minulla ja tällä lähinnä viittaan pentujen kodin valintaan tässä kohtaa. Minä varmasti keksisin pienimmänkin syyn sille miksi pentua ei tähän kotiin voi myydä. Olisin kamalan valikoiva kasvattaja. Vain best of the best kodit kelpaavat. Mehän emme ilmeisesti ole best of the best koti kuitenkaan, koska emme kelvanneet kodiksi Hesyn löytökissalle. Mikä minua edelleen ihmetyttää. Joka tapauksessa, on mahtavaa saada kokemus sijoituskotinakin, ja voin rauhassa miettiä kasvattajana toimimista. Aika varmasti sen kortin tulen katsomaan, mutta kuinka kauan haluan kasvattajana toimia jää nähtäväksi. Kuinka raskasta pennuista luopuminen tulee olemaan. Voi käydä niinkin, että se onkin helpopaa, kuin pelkäsin. 

Kasvattajan uraa olemmekin jo hieman harjoitelleet kotipuolessa, sillä tänään rakensimme pienet kasvihuoneemme ja laitoimme Mohin sinne kasvamaan. Ehkä hän kasvattaa meille pääsiäisen kunniaksi muutaman suklaamunan. Huomenna pitää suunnata maalkaupoille ja maalata kasvihuoneet ennen kasvien laittamista. 

Tämän tekoälyllä luodun kuvan myötä toivottelen hyvää pääsäistä. Jotenkin osuvaa, että tekoälykin unohti antaa sinisilmälle valkoiset sukat, kuten luonto unohtii antaa toiselle meille tulevista birmatytöistä 😅

Karvakasa kerrallaan kohti kesää

Taas humpsahti viikko, ihan tuosta noin vain. Välillä hirvittää ajan kulumisen vauhti, ainakin sitä kummasti huomaa pakollisten ja viimeisten (!!) määräaikojen lähestymistä. Niiden myötä lähestyy kesä ja iiiiiiiiiiihana pieni kissaneito, joka liittyy meidän perheeseemme.

Kävimme eilen perjantaina tosiaan tapaamassa kissaneitoa, tai neitoja. Varmaa on, että toinen heistä tulee meille, mutta nyt on hieman epävarmaa kumpi. Suloisia ovat molemmat kuitenkin. Harmillista on, että hän ei tule olemaan näyttelytasoinen, mutta sellaisen aika tulee sitten joskus myöhemmin. On myös mahdollista, ettei neitokainen olekaan kasvatukseen sopiva, mutta sekin on loppujen lopuksi ihan ok. Toivoa vielä on, että tämäkin toteutuisi. Toisaalta….. Tässä kirjoittaessa pohdin, että jos kasvatusta poissulkevia tekijöitä ei kissalla muuten ole, minähän voin itse kasvattaa kissalla kasvatuskurssin käytyäni. Tätähän en lainkaan ottanut huomioon, kun asiasta pohdiskeltiin. Noh, tässä on vielä muuttuvia tekijöitä. Mieluusti ottaisin pennun sijoitukseen, jotta saisin tärkeää oppia kasvatustoiminnasta, kun vastuussa on joku muu. Sitten kierroksen nähtyäni voisin itse tarttua puikkoihin ja kasvattaa oman nimen alla.

 

Tähän pentueeseen on koko perhe jo hyvin sitoutunut ja Mohille kaipaamme seuralaista. Uskon, että loppujen lopuksi saadaan ihan hyvä lopputulema. Mohin käytöksestä huomaa lisääntyneen auringonvalon, sillä kollipoika on välillä ihan mahdottoman seurankipeä ja kaipaa tekemistä. Pyritään kuitenkin monin eri keinoin aktivoida birmapojua ja ulkoillaan sään salliessa päivittäin. Harkinnassa on ulkoiluhäkin rakentaminenkin. Toisinaan on kuitenkin vähän rasittavaakin, kun Mohi on touhukkaalla tuulella ja kotona olevan pitäisi tehdä töitä tai jotain muuta. Jos huomiota ei saa, Mohi keksii keinoja sen saadakseen. Onneksi ei sentään tuhoa paikkoja, mutta keksii kyllä kaikenlaisia kissanjekkuja. On kyllä ihanaa, että Mohi on ovella vastassa, kun tullaan kotiin, tai kun ihana kisuli tulee öisin viereen nukkumaan ja tulee aamuisin herätessä moikkaamaan puskemalla päätään ja kehräämällä. Rakas Mohi, Mohku, Mohkuli 💓 Ollaan niin iloisia, että saadaan hänelle kaveri, sillä oletetaan sen olevan hyväksi niin Mohille, kuin purkinavaajillekin. 

Noh, tällä viikolla muita isoja uutisia on se, että en valmistu työttömäksi. On ihanaa valmistua ja aloittaa vakituisessa työssä. Sanoinko jo vakituinen? Olen tehnyt vuosia sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia, koska muodollinen pätevyys on uupunut. Nyt tuo kuitenkin loppuu ja sain vakinaisen työn. Tämänkin varmistuminen on yksi huolenaihe vähemmän, sillä vaikka minulla oli tiedossa mahdollinen sijaisuus syksyllä, on vakituinen työ aina vakituinen. Arvostan erityisesti sitä, että voin juurtua työyhteisöön, enkä toistuvasti joudu aloittamaan tutustumis- ja perehtymisprosessia uudelleen.

Tilauksessa on jo pidempään ollut lemmikkivaaka, jolla olisi helpompaa punnita perheen kissat. Mohia en ole aikoihin saanut punnittua pienellä keittiövaa’alla. Mohi onkin saanut hyppiä kanssani henkilövaa’alla, mikä on ehkä aavistuksen epätarkempaa. Harmillisesti se lemmikkivaaka seikkailee jossain ja sen toimitus on viivästynyt jo kahteen kertaan. Viimeisimmän tiedon mukaan se tulee joskus kuun puolivaiheilla. Jos silloinkaan. Minulla sattui myös olemaan Peten koiratarvikkeeseen maukas alennuskoodi ja tilasin kissanäyttelyt mielessä superkuivaimen. Minulla on ollut Mohin kasvattajalta kuivaaja lainassa jo… krhm muutaman kuukauden (varmaan viime kesästä asti) ja eilen tavatessa kuivain tuli puheeksi. Tuo alennuskoodi olisi tänään mennyt vanhaksi, ja oman kuivaimen hankkiminen on muutenkin ollut harkinnassa. Mikä jottei siis! Peteltä olen tilannut aikaisemminkin, eikä toimituksessa ole ollut moitittavaa, joten toivon kuivaimen saapuvan jo alkavalla viikolla. Varsinaista kiirettähän sillä ei ole, koska Siuntion näyttelykin on vasta toukokuun loppupuolella, eikä kasvattajallakaan ollut varsinaista kiirettä saada omaansa takaisin.

Tulevat viikot on tiukkaa opparin kirjoittamista, jotta se on mahdollisimman valmis aloittaessani uudessa työssä. Sen jälkeen energiatasot varmasti putoavat ja kirjoitusprosessi vaikeutuu. Onneksi loppusuora häämöttää. Nyt olisi ihan mukavaa, jos leppoisat kevätkelit palaisivat. Tässähän pääsi jo ulkoilukelien makuun ja tämän päivän kylmä keli on tuntunut todella viiltävältä. Mohi, kuitenkin urhoollisesti hinkusi ulos ja viihtyi siellä hyvän tovin. Lintulive on parasta katsottavaa terassilla, eikä ikkunassa.

Mohi taas huhuilee seuroja. Parempi keksiä poitsulle jotain tekemistä, jotta hänkin asettuu yöpuulle.

Tassun alla kevään tuuli,
Mohi unelmoi ja kuuli:
kohta saapuu tassuvieras,
sydänystävä, ei mikään vieras

Ps. Olen vähän laiska kuvatekstien kera, mutta kahdessa yläemmässä kuvassa on sama kissaneito ja alemmassa on toinen vaihetoehto. Näistä kahdesta toinen valikoituu Mohin seuralaiseksi. Kaksi ihanaa tyttöä! 💓

Kissakuulumisia: leluostoksia, ulkoilua ja suuria uutisia!

Nyt on pysähdyttävä ja mietittävä kissajuttujakin! Arki on varsin hektistä ja rehellisesti aika uuvuttavaakin. Tänään minun oli tarkoitus suunnata kevätmessuille, mutta oli kuunneltava kroppaa ja päätin pitää ainakin puolikkaan lepopäivän. Iltaa vietinkin tutuissa merkeissä, kunnes nyt aion olla kissakuplassa samalla, kun seuraan illan TVoF jaksoa.

Tämän viikon suurin uutinen on se, että meidän kasvatuskisutilanne on varmistunut. Meille tosiaan tulee kissaneito kesäkuussa – mikäli laskin oikein. Luovutusiän pitäisi mennä kesäkuun ensimmäisellä viikolla, tosin varsinaisen kotiutusajankohdan päivämäärästä emme ole vielä keskustelleet. Luotan kyllä siihen, että ajankohdat tarkentuvat, kun niiden aika on. Ehkä nyt täällä blogissakin uskallan mainita, että pentu tulee Suvirannan kissalasta, kuten meidän sisaruksemmekin. Oli todella luonnollista, että seuraava kissammekin tulee sieltä. VAIKKA valehtelematta tämä odotus on todella koetellut kärsivällisyyttäni. Olemme sopineet ensi viikolle tapaamisen kasvatuskotiin, ja pääsemme tapaamaan pikkuneidin ja hänen sisaruksensa. Kyllä, minä käytän hän – pronominia kissoistakin.  Innostuneisuuteni tuskin tulisi kokonaisuudessa välittymään tekstin kautta, mutta kyllä meidän koko perhe odottaa pienen tapaamista todella paljon. Koska kissaneitomme tulee olemaan kahden kasvattajan omistuksessa, tulemme tapaamaan myös toistamiseen ennen luovutusta ja tällä kertaa myös toisen kasvattajan kanssa. Ensin kuitenkin treffit ensi perjantaina pikku, pikku neidin kanssa. Pikkumuru 💓

Kuluneella viikolla tehtiin muutama leluhankinta. Taannoin hankittuun rataan hankittiin lisäsetti, jotta siitä saadaan joko a.) pidempi tai b.) kaksi, jos kissat eivät osaa leikkiä sillä yhdessä nätisti. Samalla nappasimme mukaan muutaman lisäpallon, koska Mohilla on tapana kaivaa pallo radasta karkuteille ja sitä kaivellaan milloin vitriinin, tv-tason ja sohvan alta. Usein öiksi nappaan pallon radasta piiloon, jottei Mohi sitä yöllä koheltessaan vieritä piiloon ja… Noh, koska muutamana yönä kollipoika on mielissään vieritellyt palloa rataa edes takaisin keskellä yötä. Taisin itse tilata öiset hihhuloinnit. Lelutorakka sen sijaan ei ollut ihan yhtä onnistunut leluostos, sillä Mohi lähinnä tuijotteli sitä hölmistyneenä. Kyllä se kiinnostusta herätti, varsinkin kun poika rakensi em. radasta suljetun soikion, jossa torakka vipelsi ympyrää. Ehkä tuleva pentu innostuu surisevasta torakasta enemmän, kuin Mohi.

Sään puolesta sitä ajoittain unohtuu, että on vasta maaliskuu. Mohi on kuitenkin huomannut ilman lämpenemisen ja mielii ulos heti aamusta palvelusväen herätessä. Meillä on nyt ollut tapana käydä aamulla tai muussa sopivassa vaiheessa ulkoilemassa. On ihanaa seurata, kuinka itsevarmana kolli tepastelee komeasti häntä pystyssä. Tämä itsevarmuus tosin karisee sekunneissa, jos vastaan tulee jotain jännittävää. Esim. polkupyörä tai sauvakävelevä naapuri. Mohi muuttaa mielensä ulkoilusta nanosekunnissa ja lähtee suuntaamaan takaisin kotiin. Jos ehdin nostaa pojan syliin ennen kohtaamista, tilanne menee ohi ilman isompaa paniikkia. Yleensä kuitenkin ulkoillaan vaan omalla pihalla, missä ei pelottavia polkupyöräilijöitä tai naapureitakaan viipota sauvoineen.

Oho, niin TVoF:kin tuli päätökseen tältä erää, ja niin lopettelen tältä erää. Jos kulunut viikko oli pakattu täyteen, on sitä ensiviikkokin. Kirjoittelen kuitenkin kuulumisia kissaneidon ensitapaamisesta. Sitten, kun ehdin ja innostukseltani maltan.

Ai niin! Meinasin vallan unohtaa, että kuluneella viikolla Mohi on jostain syystä innostunut saunasta.
Mösjöö kiipeää saunan ylälauteelle huhuilemaan seuroja ja ehkä jopa saunan lämmittämistä. Tosimieshän saunoo silloin kuin haluaa, tai vähintää silloin kun palvelusväelle passaa laittaa sauna lämpimäksi. 

Kivaa viikonloppua 🌞