Yksi, kaksi, kolme.... Kissa!

 Hassua. Taas on perjantai ja istuessani tässä miettiessäni kuluneita tapahtumia kuulen lähinnä sirkkojen siritystä. Oma viikko on mennyt varsin vauhdikkaasti, uusia työsuhdeasioita sopiessa ja opparia hioessa. Aika meni niin tiukasti opparia kirjoittaessa, että en kerta kaikkiaan ehtinyt miettiä blogikirjoituksia. Eilen opparista lähti ensimmäinen versio luettavaksi ja sen jälkeen oli varsin takki tyhjä fiilis, vaikka eihän se vielä valmis ole. Kulunut viikko ja edellinenkin on ollut tiukkaa hiomista ja kirjoittamista ja nyt tauko on tehnyt ihan hyvää. Huomenna taas käärin hihat ja työskentely jatkuu.

Taisin viimeisimmässä kirjoituksessani mainita, että Peten koiratarvike on tavallisesti toimittanut varsin vikkelästi? Tämäkään kerta ei ollut poikkeus, sillä tilaus oli oven takana parissa arkipäivässä. Mohi nyt ei varsinaisesti ollut kovin kiinnostunut paketin sisällöstä, muuten kuin raksupussista joka oli mukana. Uudet raksut ovat maistuneet kissapojalle oikein hyvin!

Huhtikuukin alkaa käymään vähiin ja toukokuussa tapahtuu suuria juttuja. Valmistun sosionomiksi, toivottavasti. Olen uudessa työssä, pojallani on synttärit ja toukokuussa voin sanoa, että ensi kuussa meille tulee kissanpentu! Miten ihanaa! ❤️

Tässähän on matkan varrella ollut muutamia muuttujia, ja niiden takia olen nyt itsekin vähän varovaisempi siitä mitä uskallan julkisesti sanoa. Noh, uskalsin olla asiassa avoin heti alussa, koska olin jollain tasolla hyvin luottavainen siitä, että meille kissa tulee jollain sopimuksella. Toivoimme kissaa sijoitukseen. Näyttelytasoinen olisi kiva. Tyttö. Mutta näissä kaikissa on ollut joustovaraa; me emme ole ehdottomia, vaikka toiveita on ollut. Sukupuoli tosin oli tärkeä, koska mieheni haluaa prinsessansa 😆 On mietitty yhtä, kahta ja jos olisi vain yksi, niin kumpi tytöistä meille tulisi. Jos toinen tulisi sijoitukseen, voisiko toinen tulla kuitenkin lemmikkinä ja niin edelleen.

Joko arvasit? 

Meille on tulossa pentueen molemmat tytöt. Tästä en somessa ole vielä huudellut, eikä itseasiassa poikammekaan tiedä. Nyt te satunnaiset lukijat saitte suurta ja tärkeää sisäpiiritietoa ennen sen julkistamista. 😁 Menemme viikon päästä sunnuntaina  tapaamaan pentuja ja toista kasvattajaa, jonka kanssa yhteisomistajuuteen toinen tytöistä tulee. Kerromme varmaan tällöin pojallemekin. Hänkin on vähän kysellyt tuleeko meille molemmat tytöt, mutta tässä kun on ollut näitä muuttuvia tekijöitä, emme ole hänelle näistä suunnitelmista jutelleet. Poikamme on vauvasta saakka tottunut siihen, että meillä on kotona kissa, tai kissoja ja hänellä on Mohinkin kanssa ihan käsittämätön teinipoikasymbioosi.

Toki, näistä muuttuvista ja ennakoimattomistakin tekijöistä osa vaikuttaa myös omiin suunnitelmiini kasvattajana – jotka eivät nekään täysin kiveen hakattuja ole. Näyttelytasoisuus olisi lähinnä bonus, koska niissä jo muutenkin käydään. Me myös mietimme jossain vaiheessa sitäkin, että mahdollisesti voimme tarjota kodin molemmille tytöille, mutta tästä ajatuksesta jossain vaiheessa luovuttiin. Tai lähinnä ne keskustelut vaan jäivät toisen tytön ollessa hetken poika. Mieheni on kuitenkin pentujen tapaamisen jälkeen säännöllisesti kysellyt pentujen kuulumisia ja ollut selvästi kiinnostunut aiheesta. Nyt kun mietin asiaa, hän on ollut erityisen kiinnostunut juuri tästä tytöstä josta pohdittiin, ettei hän ole kasvatukseen soveltuva. 

Mieheni tässä iltana eräänä ryhtyi ääneen miettimään, onko pentueen toisellekin tytölle jo koti, jos me nyt voisimme kuitenkin harkita molempia. Kyllähän tämä ehdotus minua ilahdutti. Olin tästä myös melko yllättynyt, koska alustavasti puhuessa kahdesta tytöstä, mieheni ei vaikuttanut järin innostuneelta, joten en painostanut asiassa. Hän oli myöntyväinen kuitenkin, jos tämä tilanne tulisi. Siksi jotenkin olin siinä ajatuksessa, että hänen mielestään yksi riittää - ja varmasti olisi riittänytkin. En vain odottanut hänen kiintyvän ja ihastuvan toiseenkin tyttöön. Hän kun on meistä se, joka menee vahvemmin järki edellä, kun taas minä olen hyvin tunteiden vietävissä. 

Mutta tosiaan, mieheni otti aiheen puheeksi ja sitä yhdessä makusteltiin. Toisaalta en järin yllättynyt ollut, koska mieheni vietti pennut tavatessamme paljon aikaa juuri sen toisen tytön kera, joka ei meille alustavan suunnitelman mukaan ollut tulossa. Tässä omatkin ajatukset ovat heilahdelleet suuntaan ja toiseen, koska taustalla on vellonut omat suunnitelmat kasvattajana toimimisesta. Onneksi siis kasvattaja ei ollut laittanut toistesta tytöstä ilmoitusta mihinkään ja hän oli yhä saatavilla.

Toisaalta tätä päätöstä tehtäessä koin myös tärkeäksi sen, että mieheni kokee hänenkin mielipiteensä ja toiveensa tulleen kuulluksi ja huomioiduksi. Suhteemme alussa minulla oli kolme kissaa ja ne selvästi olivat hänelle ”sinun kissojasi”, mutta nyt pyhä birmat ovat olleet ”meidän kissojamme” ja tämä on tärkeä ja merkittävä muutos. En voisi harkita yhtä tai useampaa kissaa tai varsinkaan kasvattajana toimimista, jos mieheni ei olisi tässä mukana. Aina kaikista tärkeimpänä kuitenkin on se, että kissat tulevat meille perheenjäseniksi - tämä ajatustapa mutkistaa muita asioita. Niistä välitetään, rakastetaankin ja ne saavat parasta mahdollista hoitoa ja virikkeitä. Kissan arvoista elämää. Minua ei harmita se, että tytöt eivät ole näyttelytasoisia. On itseasiassa mukavaa, että heillä on toisistaan seuraa, kun käyn näyttelyissä Mohin kera eikä tarvitse jäädä yksin kotiin. Jotenkin ne palaset vaan loksahtelevat aina kohdalleen. Kaikissa ratkaisuissa on hyvät ja huonot puolensa, pitää vain puntaroida mitkä niistä itselleen on ne tärkeimmät. Näyttelytasoisia kissoja ehtii sitten myöhemminkin ja ei sitä koskaan tiedä kuinka monta kissaa meidän kotona vielä tallustaa.

Paljon kertoo muuten sekin, että appiukkoni, joka aikaisemmin inhosi kissoja, on kääntänyt takkinsa ja tullut hurmatuksi pyhä birmoista. Erinomaista työtä kissoiltamme! Nyt hän vierailessaan kysyy aina missä kissa on, nähdäkseen ihanan sisisilmämme. Viime kerralla hän myös myönsi suhtaumisensa muuttuneen pyhä bormojemme myötä. Hän kun kasvoi ja eli lapsuutensa ja nuoruutensa maalla, hänelle kissa oli se hiiriä metsästävä hyödyke, ei kaunis ja upea perheenjäsen jonka kanssa voi käydä kissanäyttelyissäkin. Tulipa jotenkin sekavaa sepustusta, pitää levätyllä mielellä lukea tämä vielä läpi. Tai sitten jääköön vain sekavaksi oksennukseksi selvittämättömiä ajatuksia.

Mutta niin! Nyt näyttää tosiaan siltä, että toinen työistä tulee puolisijoitussopparilla, eli tytöllä teetetään yhdet pennut, minkä jälkeen hän siirtyy minun omistukseen kokonaisuudessaan. Toinen tulee lemmikiksi, mutta jos tähdet ovat suotuisat hänelläkin voin (kasvattajana) teettää pennut. Mutta, se mitä olen kasvattajana toimimisesta miettinyt paljonkin, on se, että raaskinko luopua ainoastakaan pennusta, jos kiinnyn niihin niin paljon pentuaikana. Kuten sanoin, olen hyvin tunteet edellä menevä tyyppi ja meille kissat on lähtökohtaisesti perheenjäseniä. Tämän vuoksi sijoituskotina toimiminen on myös parempi vaihtoehto, sillä vaikeiden päätösten vastuu ei ole ainostaan minulla ja tällä lähinnä viittaan pentujen kodin valintaan tässä kohtaa. Minä varmasti keksisin pienimmänkin syyn sille miksi pentua ei tähän kotiin voi myydä. Olisin kamalan valikoiva kasvattaja. Vain best of the best kodit kelpaavat. Mehän emme ilmeisesti ole best of the best koti kuitenkaan, koska emme kelvanneet kodiksi Hesyn löytökissalle. Mikä minua edelleen ihmetyttää. Joka tapauksessa, on mahtavaa saada kokemus sijoituskotinakin, ja voin rauhassa miettiä kasvattajana toimimista. Aika varmasti sen kortin tulen katsomaan, mutta kuinka kauan haluan kasvattajana toimia jää nähtäväksi. Kuinka raskasta pennuista luopuminen tulee olemaan. Voi käydä niinkin, että se onkin helpopaa, kuin pelkäsin. 

Kasvattajan uraa olemmekin jo hieman harjoitelleet kotipuolessa, sillä tänään rakensimme pienet kasvihuoneemme ja laitoimme Mohin sinne kasvamaan. Ehkä hän kasvattaa meille pääsiäisen kunniaksi muutaman suklaamunan. Huomenna pitää suunnata maalkaupoille ja maalata kasvihuoneet ennen kasvien laittamista. 

Tämän tekoälyllä luodun kuvan myötä toivottelen hyvää pääsäistä. Jotenkin osuvaa, että tekoälykin unohti antaa sinisilmälle valkoiset sukat, kuten luonto unohtii antaa toiselle meille tulevista birmatytöistä 😅

Karvakasa kerrallaan kohti kesää

Taas humpsahti viikko, ihan tuosta noin vain. Välillä hirvittää ajan kulumisen vauhti, ainakin sitä kummasti huomaa pakollisten ja viimeisten (!!) määräaikojen lähestymistä. Niiden myötä lähestyy kesä ja iiiiiiiiiiihana pieni kissaneito, joka liittyy meidän perheeseemme.

Kävimme eilen perjantaina tosiaan tapaamassa kissaneitoa, tai neitoja. Varmaa on, että toinen heistä tulee meille, mutta nyt on hieman epävarmaa kumpi. Suloisia ovat molemmat kuitenkin. Harmillista on, että hän ei tule olemaan näyttelytasoinen, mutta sellaisen aika tulee sitten joskus myöhemmin. On myös mahdollista, ettei neitokainen olekaan kasvatukseen sopiva, mutta sekin on loppujen lopuksi ihan ok. Toivoa vielä on, että tämäkin toteutuisi. Toisaalta….. Tässä kirjoittaessa pohdin, että jos kasvatusta poissulkevia tekijöitä ei kissalla muuten ole, minähän voin itse kasvattaa kissalla kasvatuskurssin käytyäni. Tätähän en lainkaan ottanut huomioon, kun asiasta pohdiskeltiin. Noh, tässä on vielä muuttuvia tekijöitä. Mieluusti ottaisin pennun sijoitukseen, jotta saisin tärkeää oppia kasvatustoiminnasta, kun vastuussa on joku muu. Sitten kierroksen nähtyäni voisin itse tarttua puikkoihin ja kasvattaa oman nimen alla.

 

Tähän pentueeseen on koko perhe jo hyvin sitoutunut ja Mohille kaipaamme seuralaista. Uskon, että loppujen lopuksi saadaan ihan hyvä lopputulema. Mohin käytöksestä huomaa lisääntyneen auringonvalon, sillä kollipoika on välillä ihan mahdottoman seurankipeä ja kaipaa tekemistä. Pyritään kuitenkin monin eri keinoin aktivoida birmapojua ja ulkoillaan sään salliessa päivittäin. Harkinnassa on ulkoiluhäkin rakentaminenkin. Toisinaan on kuitenkin vähän rasittavaakin, kun Mohi on touhukkaalla tuulella ja kotona olevan pitäisi tehdä töitä tai jotain muuta. Jos huomiota ei saa, Mohi keksii keinoja sen saadakseen. Onneksi ei sentään tuhoa paikkoja, mutta keksii kyllä kaikenlaisia kissanjekkuja. On kyllä ihanaa, että Mohi on ovella vastassa, kun tullaan kotiin, tai kun ihana kisuli tulee öisin viereen nukkumaan ja tulee aamuisin herätessä moikkaamaan puskemalla päätään ja kehräämällä. Rakas Mohi, Mohku, Mohkuli 💓 Ollaan niin iloisia, että saadaan hänelle kaveri, sillä oletetaan sen olevan hyväksi niin Mohille, kuin purkinavaajillekin. 

Noh, tällä viikolla muita isoja uutisia on se, että en valmistu työttömäksi. On ihanaa valmistua ja aloittaa vakituisessa työssä. Sanoinko jo vakituinen? Olen tehnyt vuosia sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia, koska muodollinen pätevyys on uupunut. Nyt tuo kuitenkin loppuu ja sain vakinaisen työn. Tämänkin varmistuminen on yksi huolenaihe vähemmän, sillä vaikka minulla oli tiedossa mahdollinen sijaisuus syksyllä, on vakituinen työ aina vakituinen. Arvostan erityisesti sitä, että voin juurtua työyhteisöön, enkä toistuvasti joudu aloittamaan tutustumis- ja perehtymisprosessia uudelleen.

Tilauksessa on jo pidempään ollut lemmikkivaaka, jolla olisi helpompaa punnita perheen kissat. Mohia en ole aikoihin saanut punnittua pienellä keittiövaa’alla. Mohi onkin saanut hyppiä kanssani henkilövaa’alla, mikä on ehkä aavistuksen epätarkempaa. Harmillisesti se lemmikkivaaka seikkailee jossain ja sen toimitus on viivästynyt jo kahteen kertaan. Viimeisimmän tiedon mukaan se tulee joskus kuun puolivaiheilla. Jos silloinkaan. Minulla sattui myös olemaan Peten koiratarvikkeeseen maukas alennuskoodi ja tilasin kissanäyttelyt mielessä superkuivaimen. Minulla on ollut Mohin kasvattajalta kuivaaja lainassa jo… krhm muutaman kuukauden (varmaan viime kesästä asti) ja eilen tavatessa kuivain tuli puheeksi. Tuo alennuskoodi olisi tänään mennyt vanhaksi, ja oman kuivaimen hankkiminen on muutenkin ollut harkinnassa. Mikä jottei siis! Peteltä olen tilannut aikaisemminkin, eikä toimituksessa ole ollut moitittavaa, joten toivon kuivaimen saapuvan jo alkavalla viikolla. Varsinaista kiirettähän sillä ei ole, koska Siuntion näyttelykin on vasta toukokuun loppupuolella, eikä kasvattajallakaan ollut varsinaista kiirettä saada omaansa takaisin.

Tulevat viikot on tiukkaa opparin kirjoittamista, jotta se on mahdollisimman valmis aloittaessani uudessa työssä. Sen jälkeen energiatasot varmasti putoavat ja kirjoitusprosessi vaikeutuu. Onneksi loppusuora häämöttää. Nyt olisi ihan mukavaa, jos leppoisat kevätkelit palaisivat. Tässähän pääsi jo ulkoilukelien makuun ja tämän päivän kylmä keli on tuntunut todella viiltävältä. Mohi, kuitenkin urhoollisesti hinkusi ulos ja viihtyi siellä hyvän tovin. Lintulive on parasta katsottavaa terassilla, eikä ikkunassa.

Mohi taas huhuilee seuroja. Parempi keksiä poitsulle jotain tekemistä, jotta hänkin asettuu yöpuulle.

Tassun alla kevään tuuli,
Mohi unelmoi ja kuuli:
kohta saapuu tassuvieras,
sydänystävä, ei mikään vieras

Ps. Olen vähän laiska kuvatekstien kera, mutta kahdessa yläemmässä kuvassa on sama kissaneito ja alemmassa on toinen vaihetoehto. Näistä kahdesta toinen valikoituu Mohin seuralaiseksi. Kaksi ihanaa tyttöä! 💓