Opinnäytetyö ohi – tilalle tassuterapiaa

 Hui! Tulipa pitkä tauko kirjoittamisessa. uuden työn aloitus ja opinnäytetyön viimeistely seminaariin valmistumisineen veikin odotettua enemmän aikaa ja vaivaa – puhumattakaan energiasta. Opinnäytetyön arvioinnin pitäisi tulla ensi viikolla ja kieltämättä vähän tuppaa jännittämään. Olisi ehkä kamalinta ikinä saada hylsy tässä vaiheessa. Kummasti kuitenkin olen huomannut, että kun ei opinnäytetyö ole enää takaraivossa kutkuttelemassa on ajatukset karanneet ihaniin kissatyttöihin, joiden kotiutuminen on livahtanut todella lähelle; alle kahden viikon päähän!

 Tässä pari kuvaa, jotka otin huhtikuun tapaamisella sijoituskodissa. Ne ovat tosiaan huhtikuussa otettu, lähes kuukausi sitten eli tytöt ovat tästä jo hurjasti kasvaneet. Kasvattaja tulee käyttämään ihanuudet valokuvauksessa ennen kotiutumista, niin saadaan tytöistäkin hienot canvas-taulut olohuoneen seinälle, kuten meidän ensimmäisestäkin kaksikosta.

Piti ihan kurkkia, mitä olen viimeisimmässä julkaisussa höpötellyt ja suunniteltiin näköjään tyttöjen ja kasvattajien tapaamista. Kerrottiin ennen tätä tapaamista myös pojallemme, että kissoja on (tälläkin) kertaa tulossa kaksi. Sopimukset tosin hakevat vielä muotoaan, mutta uskon itseäni fiksumpien keksivän siihen jotain ehdotuksia. Tyttöjen nimet on olleet uudelleen harkinnassa. Johtuen lähinnä siitä, että äiti ei riemastunut Kuki-nimestä, koska hänen entisen pomonsa nimi oli Kuki ja se oli inha äijä hänen mielestään. Anteeksi, Kuki-mies, ei mitään henkilökohtaista, mutta äiti sanoi niin! Toinen nimi säilyy ennallaan ja Kuki muuttuu Liliaksi. Viola ja Lilia – meidän puutarhamme kauneimmat tytöt. Tässä välissä ehdittiin hankkia heille myös uusi raapimapuu, koska lähinnä ajateltiin isomman lauman tarvitsevan useamman. Tallainen hankinta oli jo harkinnassa vielä Mein ollessa elossa, mutta hänen menehdyttyänsä asia vaan jäi. Tämä hankittu oli myös vähän sillä ajatuksella, että Mohi ei varmasti ole siitä kovin kiinnostunut ja tytöt saavat siellä sitten olla ja nautiskella. Voitte varmasti jo arvata, että Mohihan on vallan ihastunut uuteen raapimapuuhun ja on ottanut sen omakseen. Se on vielä toistaiseksi meidän makuuhuoneen ikkunan edessä, mutta sen sijoituspaikka tulee muuttumaan.

Edellisessä julkaisussa mainitsemani ja esittelemäni kuivain pääsi vihdoin tosikäyttöön. Kuivaaminen ei silti edelleenkään ole Mohin lempipuuhaa ja kissaa kuivatessani mietin elämänvalintojani. 🤣 Tulos oli silti hyvä! Menneenä viikonloppuna oli URK:n näyttely Siuntiossa ja me osallistuimme Mohin kanssa molempina päivinä. Eilen lauantaina sain kaverikseni poikamme ja tänään mieheni oli näyttelykaverina. Onnistuin molempina päivinä löytämään paljon, monta, useita juttelukavereita ihan tästä läheltäkin. Eräs pariskunta esitteli minulle kuljetusreppuaan, sillä satuin mainitsemaan minulla sellaisen olleen etsinnässä, ja heillä sattui olemaan juuri se malli, jota olen harkinnut. Mikä sattuma! Reppu vaikutti hyvältä, ja pariskunta sitä lämpimästi suositteli, joten hankintaan menee seuraavassa Zooplussan tilauksessa. Miten hassua, että törmättiin ja he sattuivat olemaan lähes naapurista ja heillä oli juuri se kuljetusreppu vielä mukanaan, jota olen harkinnut. Universumi hoitaa!

Mohi käyttäytyi molempina näyttelypäivinä hienosti. Tänään sunnuntaina oli selvästi turnausväsymystä ilmassa ja kotiuduttuamme jätkä onkin vaan lähinnä vedellyt sikeitä. Odotukseni näyttelyn suhteet kohdistuivat lähinnä kollipojan käytökseen ja sertien saamiseen. Käytös oli pitkästä näyttelytauosta huolimatta erinomaista ja molemmilta päiviltä Mohi nappasi sertit. Tuomarin paras-valinnoissa takkiin tuli, mutta mikään muu tulos olisi lähinnä ollut yllättävä,  vaikka ihana ja rakas birmapoika hän onkin. Minua lämmitti tuomareiden kommentit hyvin hoidetusta kissasta, sekä eilen tulleet kehut turkin groomauksesta näyttelyä varten. Tämä on ollut oma kehityskohteeni ja koin vihdoin onnistuneeni turkin laittamisessa näyttelykuntoon. Tosin miehellenikin kommentoin, että minua eniten kuitenkin lämmittää kommentit kissan hyvinvoinnista, kuin se, että onko takajalkojen kiilat täysin samaa paria. Kissan hyvinvointi ja sen näkyminen on aina ykkösprioriteetti. Oli siis kaikin puolin positiivisia onnistumia tämä viikonloppu täynnä URK:ssa. 

URK järjestäjänä ei tosin mene omaan kärkipäähän. Tuo kuulostaa jyrkemmältä, kuin on tarkoitus. Nyt oli harmillisen vähän myyjiä paikalla ja erityisesti kahden luona olisin mieluusti täydentänyt varastoja. Nyt tyydyin ostamaan muutaman lelun rikkoutuneiden tilalle ja Mohille uuden höyhenkepi, joka on jo oikeastaan kokenut sulkasadon. Oli selkeästi mieluinen. Järjestelyt sujuivat kuitenkin ihan ok, mitä nyt tänään oli poistumisluvan kanssa pientä epäselvyyttä. Tämä johtui lähinnä epäselvästä tiedottamisesta ja viestien varsinaisesta sisällöstä mikä oli tulkittavissa väärin. Portinvartijakin tunnusti tämän, mutta tilanne kuitenkin aiheutti hässäkkää. Kaikki saivat näyttelystä näytteen Dibaq Sense – kissanruokaa ja arvasin jo lautaselle sitä laittaessani, että se ei meidän nirsoilijallemme tule maistumaan. Se oli kieltämättä aika ällöttävän näköistäkin, eikä Mohi koskenutkaan siihen. Kuulemani mukaan ainakin joidenkin kissoille se oli maistunut, joten käyttäjäkuntansa tälläkin ruualla, vaikka meillä ei ollutkaan hitti.

Seuraavan kerran mennään näyttelyyn kesäkuussa, jolloin YK järjestää kahden sertin näyttelyn Hämeenlinnassa. Hämeenlinna ratkaissee sen, missä seuraavan kerran kisataan. jos sertejä ei tule mennään Karkkilaan elokuussa ja jos tulee sertit pitää lähteä jonnekin huomattavasti kauemmaksi, jotta Mohi voi valmistua seuraavaan titteliinsä. Toki, jos olisin ollut fiksumpi ja taktikoinut, olisin jättänyt Hämeenlinnan väliin ja kohdistanut kaikki näyttelyt tänne Uudenmaan alueelle. Noh, tästäkin oppia seuraavalle kierrokselle ja kenties jonkin toisen näyttelykissan kanssa. 

Väsymys painaa ja huomenna on aamuvuoro, joten lienee paras keskittyä edes hetki palautumiseen, ehkä nukkumiseenkin, jotta jaksaa nautiskella koko viikon töissä. Vuoden äiti muisti huomioida vuorojärjestelyissään omaan poikansa synttärit ja pakertaa tämän synttäripäivänä illan töissä. Onnea on ymmärtäväinen lapsi, jolle riittää hänen oma päivänsä kuun viimeisenä, koulujen päättyessä. Suvun kanssa juhlitaan sitten viikkoa myöhemmin, jolloin vietetään hänen synttäreitään, kissanristiäisiä ja ehkä…. Purkinavaajan valmistujaisiakin. 

Kuva vasemmalla on otettu näyttelystä kotiuduttuamme. Birmapojuakin vähän väsyttää 💕