Mei

Viimeinen kuva kaksosista yhdessä. Rakkaat. 

 Harmaa sunnuntai. Selailin kuvia kissakaksosista ja ikävä ihanaa Meitä nosti jälleen päätään. Minun oli tarkoitus kertoa Mein tarina vasta myöhemmin, mutta menköön jo nyt. En oikeastaan halua, että tässä blogissa murehditaan synkkiä asioita, vaikka niitäkin on varmasti vielä edessä. Onhan kissoja ollut ja kaikki muut kissamme ovat viipyneet elämässämme huomattavasti kauemmin, mutta Mein kuolema sattui kaikista eniten. Kyseessä oli vielä nuori kissa, jonka kanssa piti olla vielä paljon yhteistä matkaa, mutta tarina katkesi kuin seinään. Aamulla leikittiin ja illalla istuttiin eläinlääkärissä neidillä ilmenneiden hengitysvaikeuksien vuoksi. Ajoin neidin kanssa toiseen kaupunkiin päivystävään eläinsairaalaan, jossa diagnoosiksi sen hetkisillä tiedoilla ehdotettiin FIP:iä, mutta myös mahdollista sydänvikaa. Mein elinajaksi arvioitiin noin viikkoa, mutta mahdollisesti kyse olisi vain päivistä. Nämä tiedot johtivat pitkiin keskusteluihin niin eläinlääkärin, sekä Viikin yo-eläinsairaalan puolelta saatuihin konsultaatioihin mahdollisen FIP-hoidon aloittamisen järkevyydestä. Varsin nopeasti puheissa nousi kuitenkin esiin hoidon mahdollinen tehoamattomuus, sydänsairauden tuoma epävarmuus selviämisestä, sekä tietysti se realiteetti, että hoito on kallis eikä se takaa kissan selviytymistä. 

Tuona iltana sydämeni särkyi. Kaikista järkevin päätös sen hetkisillä tiedoilla oli eutanasia. Koskaan kissan omistajana ei se päätös ole tuntunut yhtä raskaalta. Yhtä vaikealta tai yhtä väärältä. Väärältä siksi, koska tuntui kamalalta luopua jostain niin kauniista ja rakkaasta, vaikka tiesin päätöksen olevan armollinen. Meidän kauniin odotetun birmatytön elämä päättyisi yhden vuoden ja neljän kuukauden iässä. En missään nimessä ollut valmistautunut siihen.

Mein elämä päättyi lokakuun 11. äitini syntymäpäivänä. Ikävöin ihanaa kissaneitoamme edelleen, vaikka ymmärränkin tapahtunutta nyt paljon paremmin. Haluaisin palata tuohon iltaan ja vaatisin laajempia tutkimuksia, mitkä olisivat voineet paljastaa sairauden oikean tolan. 

Kasvattaja pyysi Mein lähettämistä avaukseen, mutta olin itse tuona iltana niin rikki, että en pystynyt asiaa jäsentelemään. Onneksi kasvattaja otti asian hoitaakseen ja tyttömme sairaudesta saataisiin enemmän tietoa. Ruokavirasto ilmoitti tulosten saamisen kestoksi noin kolme kuukautta. Heti kuoleman jälkeen ajattelin ja sanoinkin kasvattajalle, että en tiedä pystynkö sen tuloksia lukemaan. 

Mei kuvattavana

Eläinlääkäri suositteli kolmen kuukauden varoaikaa ennen seuraavan kissan ottamista. Huolena oli myös toinen kissamme, Mohi, jonka sairastumista pelkäsin sydän sykkyrällä. Emme tienneet miksi Mei sairastui ja mistä Mei FIP:iin johtaneen tartunnan oli saanut.  Onneksi Mohi on alusta asti ollut terve poika ja järkevästi selitin itselleni, että kaikki on hyvin, mutta menettämisen pelko oli läsnä pitkään. Tätä kirjoittaessa se pelko on hälvennyt, mutta toki elämän realiteetti on se, että ihan mitä tahansa voi tapahtua ihan koska tahansa. Onneksi Mohi on koko ajan ollut touhukas nuoriherra, joka tempauksillaan pitää kyllä mielen virkeänä, mutta myös kertoo hänen hyvinvoinnistaan ja luottamuksesta omaan turvalliseen kotiinsa.

Elämä jatkui, aika kului ja pikku hiljaa aloin hyväksymään pienen tyttömme menettämisen. Kunnes koitti se iltapäivä, kun ruumiinavauksen raportti tuli. Se ei ollutkaan FIP. Pahin mitä pelkäsin, oli se, että diagnoosi olisi väärä ja nyt pohdin kuumeisesti sitä, olisko Mei ollut pelastettavissa. Olisiko jotain voitu tehdä? Haavat avautuivat jälleen. Mietin ja pohdin mitä vastaavassa tilanteessa voisi tehdä, mutta samalla takaraivossani oli ääni, joka muistutti siitä, ettei mikään toisi Meitä takaisin. Mietin laajemman lausunnon pyytämistä, ja mietin jopa, kuinka pitkälle olisin valmis menemään, jos lähtisin syyttämään väärästä diagnoosista.. Kasvattajan kanssa keskustelu ja hänen neuvonsa olivat tässä kullanarvoisia. Keskustelin asiasta myös parin muun kasvattajan kanssa ja ymmärsin olevani varsin heikoilla saadakseni mitään aikaan. Laitoin kuitenkin eläinlääkärille asiakaspalautetta ja sain sieltä vastauksenkin. Varsin ympäripyöreän ja siinä vastuu siirrettiin lemmikinomistajalle. Ärsytti. Kokemus ainakin söi valtavasti luottamusta eläinlääkärien arvioinnista. Ymmärrän, että FIP on hankala diagnosoitava ja viimeinen totuus selviää vasta avauksessa. Opin ainakin vaatimaan laajempia poissulkevia testejä kissan vielä eläessä. Jos nyt ikinä vastaava tilanne tulee vastaan. Toivottavasti ei. Avausraportti kuitenkin vahvisti sen, että Mohin terveyden suhteen ei tarvinnut olla huolissaan. 

Matot saa rullalle yksinkin. Mohi näyttää mallia. 

Kolmen kuukauden varoaika on nyt ohi ja meille on näillä näkymin kotiutumassa pentu alkukesästä. Tämän pennun odotukseen liittyy paljon tunteita ja odotuksia. Tärkeimpänä on tietysti se, että Mohi saa jälleen itselleen seurakseen kaverin. Tämä pentu liittyy myös omiin haaveisiini kasvattajana, sillä pentu on tulossa sijoitussopimuksella ja sillä teetetään (ainakin) kaksi pentuetta. Tämä pentu ei kuitenkaan ole laastari, vaikka olisin halunnutkin toisen kissan nopeallakin aikataululla. Odotan kuitenkin, että tuleva birmaneito tulee tuomaan meidän perheellemme ihan valtavasti iloa, sillä häntä odotetaan saapuvaksi todella paljon. Meillä on hänelle nimikin alustavasti valittuna; Kuki. Mohi ja Kuki. Mein vielä eläessä mietimme kolmannen kissa ottamista ja sellaisesta olikin alustavasti ollut jo keskusteluja. Kunhan tulevan pennun kohdalla asiat varmistuvat, voi hyvin olla, että jatkan harkintaa ja seuraamista. Toisaalta olisihan se ihanaa, jos meille voisi jäädä yksi meillä syntyneistä pennuista. Eihän sitä koskaan tiedä.

Jokainen varmasti odottaa innoissaan pentujensa kotiutumista, Minulle birmapentujen kotiutuminen oli vuosien haaveen toteutuminen. Harmillisesti ja todella surullisesti Mein tarina jäi lyhyeksi, mutta ei lainkaan merkityksettömäksi. Minulle on tärkeää, että Mei sai koko elämänsä ajan elää kodissa, jossa häntä rakastettiin, jossa hänestä pidettiin huolta ja jossa Mei selvästi oli kiintynyt ihmisiinsä ja luotti turvalliseen ympäristöönsä. Myös tätä toivon meille muuttavalle kissaneidolle. Me odotetaan kovasti, mutta kyllä me vielä jaksetaan. Hyvää kannattaa odottaa.